Tervetuloa uusituille kotisivuillemme. Nimeni on Saija Forsström ja olen Zaya’s-kesyrottalan toinen onnellisista omistajista. Olen syntynyt vuonna 1971 ja asun avosiippani Samin kanssa kerrostalokolmiossa Turussa. Minulla on kirjastoalan koulutus ja näin ollen myös työskentelen kirjastossa. Kesyrottien lisäksi kotoamme löytyy neljä Richardsonin maaoravaa: Pähkinä, Pikkarainen, Ponteva ja Pippuri, jotka ovat vaativia, mutta ihastuttavia lemmikkejä.

Harrastuksiini rakkaiden rottieni lisäksi kuuluvat muun muassa valokuvaus ja Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistys ry:n Rapina-jäsenlehden toimitus sekä tietysti kesyrottanäyttelyissä reissaaminen ympäri Suomea ja joskus lahden toisellakin puolella tulee käytyä. Toimin aktiivisesti jyrsijätoiminnassa ja olen kesyrottien virallinen ulkomuototuomari sekä pet-tuomari.

Minulla on ollut kesyrottia lemmikkinä vuodesta 1990. Ensimmäisen siimahäntäni hankittua tiesin, ettei ole paluuta entiseen. Ensimmäinen kesyrottani Jösse teki siis täysin selväksi, ettei ole rotan voittanutta. Jokaisella omistamallani kesyrotalla on oma tarinansa ja paikkansa sydämessäni. Tulevaisuudessani mikään muu ei varmaa kuin se, että kesyrottia minulla tulee olemaan ikuisesti. Kesyrotta on ihastuttava lemmikkieläin, jota voin suositella kaikille vastuuntuntoisille ihmisille. Näitä nappisilmäisiä, älykkäitä ja uskollisia ystäviä ei yksinkertaisesti voi kuin rakastaa.



 
 
 
 
 
 


 

Olen Tellu Sonne, vuonna 1973 syntynyt naisimmeinen. Asustelen jyrsijälauman kanssa Turussa Varissuolla. Valmistuin eläintenhoitajaksi kesäkuussa 2005 ja työskentelen eläinkaupassa. Kesyrottia minulla on ollut vuodesta 1999. Ensimmäiset rottani olivat naaraita, koska tyttörotille minulla oli nimet jo valmiina: Charlotte Sometimes ja Jennifer Ever. Nämä tyttöset valloittivat minut täysin, enkä sen koommin ole ilman rottia elellyt. Myös kasvatus on kiinnostanut lähes alusta alkaen, ja ensimmäinen poikue minulla syntyi kesällä 2003. Kasvattajanimi minulle myönnettiin tammikuussa 2006 (hiljaa hyvä tulee…). Näyttelykärpänenkin pääsi puraisemaan pahasti ja nykyään harrastan kesyrottanäyttelyissä ravaamista aina kun vaan mahdollista.

Ensimmäinen lemmikkini oli nyt jo edesmennyt sekarotuinen koira Osku. Tällä hetkellä minulla on rottien lisäksi chinchilloja, deguja ja marsuja sekä pari puskahäntää.. Mikään muu laji ei kuitenkaan ole niin lähellä sydäntäni kuin kesyrotat, ne ovat niin valloittavan älykkäitä siimahäntiä, etten enää osaisi kuvitella elämää ilman niitä!